Jouluna
se tapahtuu. Se minkä mainoksetkin jo tietävät. On vihdoin aikaa tehdä mitä
vaan. On aikaa itselle, läheisille, levolle, herkutteluun, liikunnalle niillä
uusilla luistimilla ja sykemittarilla. Voi olla vaan ja lukea kirjaa, jonka on
saanut aattoiltana klo 18. Eli aattona aikaa on ainakin 30 min. Tai sitten voi
lähteä ihan vaan ex tempore katsomaan niitä kaukaisia sukulaisia 300 km päähän.
Miksi kaikkea pitäisi jouluna suunnitella niin tarkasti?
Niin
tosiaan. Joulupuuro, joulusauna, joulukirkko, jouluateria, joulupukin tulo,
suklaan syöminen, lautapelit – ne tehdään silloin kun huvittaa, ilman mitään
stressiä.
Joulu
on myös ihanaa aikaa tehdä ostoksia! Kun kotona alkaa jo kyllästyttää samojen
naamojen katsominen (onhan heitä pitänyt sietää jo koko aatto eli kokonaista 12
h) ja jatkuva jouluruokien syöminen eli se yksi ateria, voikin aloittaa joulun
alennusostosten tekemisen netistä. Se auttaa hieman, sillä vasta jouluaamuna
pääsee oikeasti kauppaan taas. Vaikka tässä kohdin kyllä tulee pettymyksiä:
tänä jouluna vielä ihan kaikki kaupat eivät ole auki. Mutta ehkä jo ensi
jouluna!
Pääset
joulupäivänä vihdoin kauppaan, palaat parin tunnin päästä kotiin ja mietit,
että kukahan on meillä tänä aikana valmistanut joulupöydän. Tyhjältä näyttää.
Nuoriso ei ole vielä herännyt. Ryhdyt toimeen ja vajaan kahden tunnin kuluttua
voikin jo huutaa: syömään! Vilkaiset aterian jälkeen lahjakirjaasi, jota ei ole
aikaa lukea, koska pitää hoitaa tiskit. Sitten. Missä olinkaan? Sivulla 14.
Hmm. Karkkia, suklaata, viiniä. Sivu 21. Ai niin, kahvit ja joulutortut ja kakut.
Mietit
siinä kahvin lomassa, että niin tosiaan, joulu alkaa olla jo pulkassa ja yli
puolivälin. Ilta hämärtyy ja huomenna on tapaninpäivä. Lähteeköhän nuoriso
huomenna bilettämään vai jo tänään? Mietit joulun aikaihmettä, mistä se alkaa
ja mihin päättyy. Aattona klo 12, jatkuen tapaninpäivän iltaan? On siinä aikaa!
Ainakin kaksi päivää ja kuusi tuntia. Ja mitä kaikkea siinä ajassa ehtiikään
tapahtua, kun voi olla vaan.