Iskuvinkkejä miehille - osa 1

 

Ihan alkuun kaikille ramboille. Tämä ei ole mikään taistelulajien kertausharjoitussivusto, vaan aito yritys jakaa (hyväksi) havaittuja vinkkejä naisen kaadosta vertaistuen tapaisesti.

 

Step 1. Näet kadulla kauniin ja ihastuttavan naisen, johon haluat ehdottomasti tutustua paremmin. Pysäytät hänet ihan vaan vaikka repliikillä: ”Heippa! Me on taidettu joskus tavata.” Nainen todennäköisesti vastaa: ”Tuskin.” Mikäli haluat olla nokkela, voit vastata tähän välittömästi, että juurihan me pari sekuntia sitten nähtiin. Tämä tekee yleensä vaikutuksen. Seuraavaksi selvitämme siviilisäädyn. Tehtävä on talvella hieman hankalampi kuin kesällä. Mikäli naisella on hansikas kädessä tai vasen käsi muuten taskussa, voit ihan vain reippaasti kysyä, onko hän naimisissa tai kihloissa. Voit myös kohteliaasti pyytää häntä ottamaan kätensä pois taskusta. Vastaus antaa sinulle vinkin, jatkatko eteenpäin.

 

Step 2. Mikäli naisella ei ole sormuksia ”väärässä” sormessa, seuraava luonteva kysymys on, onko hän mahdollisesti avoliitossa tai seurusteleeko hän. Jos näihinkin tulee kieltävä vastaus, on aika siirtyä ehkä siihen kuumimpaan kysymyssarjaan.

 

Step 3. Kysy onko hän kiinnostunut sinusta miehenä ja tulevana sankarinaan? Siihen voit vielä heittää jatkokysymyksen: ”Ei kai sua haittaa tää meidän pieni ikäero?”

 

Step 4. Homma alkaa olla paketissa eli siitä sitten vain step 5 jne. Jatkat yksin matkaasi.

Tapa toimia

- Jos huomaat kahvilassa pistorasian kannen olevan auki, tuleeko sinulle vastustamaton halu laittaa se kiinni?

- Tulee.

- Jos baarissa on pöydällä ylimääräisiä lasinalusia, tunnetko tarvetta laittaa ne paikoilleen.

- Tunnen. Ja laitan.

- Haluatko puhua tästä enemmän?

 

- En. Olen puhunut jo tarpeeksi. Sulla on muuten kravatti vähän vinossa.

 

 

1. adventtina

Ilma on ihan kiva.

Eilinen video oli ihan hyvä.

Varpaaseenkaan ei satu enää niin paljon.

Mutta tossa olis toi toinen kahvikuppi - keltainen Unikko.

Raisiosta

- No.

- Mitä no?

- Kerro.

- Siis, kerro mitä?

- Niin.

Mistä näitä kännisiä keski-ikäisiä raisiolaisia puumanaisia aina näihin baareihin tulee? Raisiosta? Bussilla?

- No, mulla on täs nyt vähän muuta, että katopa tuolla on vapaa tuoli, totesi Gösta seuraansa tuppaantuneelle neidolle, jolla silmät hädin tuskin pysyivät auki. Että katsekin aina välillä alaspäin tipahti, sinne mihin Gösta nyt alun perinkin oli huomannut vilkaista. Ja ihan hyväthän ne olivat. Ei siinä mitään.

 

- Ei shun kanssa voi mitään jutella. Shä oot niin hiljanen.

 

- Joo, mukavaa iltaa sullekin.

Bändin jätkät

Rokkibändin jätkät, jotka soittaa lavalla.

Ne vetää tyttöjä puoleensa ihan eri tavalla.

Kuin lääkärit tai johtajat tai autokuskit

tai yleensäkään kukaan muu.

                                          (J. Karjalainen)

Tajusin tämän eilen.

Sanotaan niinku lausutaan

 

 

Kaikkihan tietää, että Turussa on se kuuluisa Föri. Lossi, joka seilaa monotonisesti Aura-joessa rannalta toiselle. Mutta jossa saattaa kuitenkin päästä ihan kivaan fiilikseen. Lisäksi on Turun seudun joukkoliikenteestä huolehtiva Föli. Nimi juontaa tiettävästi juurensa jonkun kaupungin viskaalin ärrä-viasta. Et ei nää asiat sen kummempia ole. Edes Turussa.

 

 

Jouluposti vaarassa

Vihdoin tätäkin asiaa keskitetään. Mutta kovin on viestintä vain vajaata ja epämääräistä. Missä vaarassa? Missä päin? Pohjoinen, etelä, itä? Kiihtelysvaara? Kaipaan tarkempia koordinaatteja, ei voi ajella joka puolelle tsekkaamaan.

Biokaasu rules

Lakritsissamme on vahva nykyaikaisen biokaasun leima. Perinteinen lakumme valmistetaan nyt biokaasulla ja sen syöminen tuottaa myös huomattavia määriä uutta biokaasua. Ole sinäkin osa luonnon kiertokulkua ja anna maukkaan lakumme kulkea kehosi kautta, luoden, ehkei aina niin hajutonta, mutta uusiutuvaa energiaa kuitenkin!

Luota biokaasulakuun.

Annamme sille makulaatutakuun.

Lähtee biokaasu perästä,

taatusti joka erästä.

Pelottaa

Nyt pelottaa. Kielitoimisto poistaa suomenkielestä sanoja. ”Ehkäisytulli, sala-ammattilainen, käsinkäynti”, nämä nyt ainakin. Miksi kaikki hyvät sanat poistetaan! Mihin tällä pyritään?

 

On hyvä, että on olemassa oma tulli niille, jotka eivät muuten pysty huolehtimaan ehkäisystä. Ja kukapa meistä ei olisi halunnut salaa olla ammattilainen, ehkä jopa huippu sellainen? Ja senkin ymmärrän, että moni käsillä kävelijä loukkaantuu tästä. Heiltä viedään oikeus omaan liikuntamuotoon ja mikä pahinta: oikeus kertoa siitä! Nyt kannattaisi miettiä.

 

Mutta eniten pelottaa se, että jos tämä on vasta alkua. Jospa alkaa todellinen lahtaus? Mitä sitten puhumme ja kirjoitamme? Englantia? Sekö tässä on takana? En tiedä itkeäkö vai nauraa. Jospa nyt vaikka ensin puoli tuntia itkisi hysteerisesti ja sitten voisi repiä jostain huumoria vartiksi.

  

 

 

 

Kohtelias?

                              No Kia nyt vaan sattui hyytymään just siihen suojatien eteen.

 

 

 

Miten tärkeä some on sinulle?

Tai Gösta miettii Talouselämän 38/15 artikkelin äärellä lähinnä, miten tärkeä some ja älypuhelin on hänelle. Matkapuhelin on meille suomalaisille kuulemma tärkeämpi kuin parisuhde tai työpaikka. Parisuhdekin vain niukasti tärkeämpi kuin liikunta. Mitä mä teen jollain naisella, onhan mulla iPhone, jossa on monta naista! Haloo! Ja usein vielä ilman vaatteita.

 

Omat tyttäret on jo aika isoja, mutta huomio kiinnittyi artikkelissa silti siihenkin, että yhä useampi kolmivuotias ei kuulemma osaa kuin muutaman sanan, koska heille ei paljon puhuta! Vanhemmat ovat koko ajan somessa. Lukevat vaikka jotain blogeja, joissa on ns. huumoria.

 

Niin. Keskimäärinhän me katsotaan nykyään älypuhelinta 221 krt/vrk ja luku on nousussa. Pitäis varmaan rajoittaa itsekin. Opetella taas vaan olemaan. Ihan niin ku siinä talvitakissa neuvotaan. Relax and enjoy. Mut siis vaan olla ja tekemättä mitään? Tai, että olisin läsnä vaan siinä paikassa, jossa olen?

Pakkopulla

Pakko saada pullaa.

Lakko-Ulla.

Koska saa taas Ullaa?

Loppuuko lääkis Turussa?

- Se taitaa sitten lääkis loppua Turussa.

- Tä? Ei kai nyt sentään? Miksi muka?

- No kun ei taida enää olla mahdollista, että kandit olis mukana koulutusmielessä leikkauksissa. Eihän silloin voi oikeasti opettaa, ellei saa vierestä seurata todellista tilannetta.

- Tuntuu kyllä todella oudolle.

- Niin, mutta tätähän nyt ajetaan ihan mielenosoituksella. Vastustetaan koulutusleikkauksia.

Relax and enjoy

Hitto! Nyt tuli hyvä elämänohje, totesi Gösta. Ja ihmetteli samalla, miten hän ei ole sitä ennen huomannut.

 

Rentous. Siitähän karatessakin aina puhutaan. Kaikki lähtee lantion lisäksi rentoudesta. Sekä hyökkäys että puolustus onnistuu parhaiten juuri rentona. Vain rento on nopea ja tehokas. Rento ei elämässä muutenkaan koko ajan mieti sitä, mikä puuttuu tai missä ei onnistu. Rento osaa elää tässä ja nyt.

 

Nauti. Voin joko nauttia elämästä tässä ja nyt, sellaisena kuin se on, murehtia mennyttä tai katsoa koko ajan vain tulevaisuuteen ja olla tyytymätön kaikkeen mitä on. Vain rentona voi tuntea ja nauttia. Rento tuntee nautinnollisen kosketuksen. Kireä ja tiukkapipo ei pysty nauttimaan.

 

Ja kuka näin fiksuja Göstalle kertoi? Vaikea sanoa. Oikeampi kysymys on: mikä kertoi? Talvitakki. Viisi vuotta vanha, melkein joka päivä talvella käytössä oleva, ja tarkemmin tämän takin sisäpuoli ja siellä merkkiteksti. Siinä se on sanottu. Eikä tässä vielä kaikki. Sanoma jatkuu: Trust your instinct. Jollet löydä hyviä kirjoja, osta kunnon talvitakki.

 

 

Kaupassa käymisestä

 

Päivällä ärsyttää käydä kaupassa, kun se on täynnä vanhuksia, jotka liikkuu kuin hidastetussa filmissä.

Töiden jälkeen ärsyttää käydä kaupassa, kun se on täynnä lapsi- ja muita perheitä. Joka paikka on ihan tukossa.

Aamulla ärsyttää käydä kaupassa, kun se on ihan tyhjä eikä kaikkia tavaroita ole vielä paikoilla edes.

Yöllä ja juhlapyhinä ärsyttää käydä kaupassa, kun siellä ei ole ketään. Se on kiinni.

Myllyyn

Ei muuta ku hymy pyllyyn

ja Myllyyn!

No, tää nyt oli tällasta turkulaista kauppakeskushuumoria.

Tätä ihmettelen

Minkä takia kaikki viehättävät, tasapainoisen oloiset ja muutenkin hyvännäköiset naiset on jo naimisissa?

Nimimerk. Anonyymi turkulainen rakennusinsinööri

En oo

- Et kai sä…? Onko sulla joku…?

- En oo. Ei tässä mitään. Ulkona sato vaan vettä (tänäänkin).

Mulle sopiva työ

- Ja ammatti?

- Tosi-tv-julkkis.

- Kirjoitetaanko se yhteen?

- Mistä vitusta mä sen tietäisin? Mä vaan näyttelen siinä. Ei meille kerrota tollasia asioita. Tai en mä edes näyttele, mä oon vaan oma ihana itteni.

- Joo. Ja nyt sä sitten etsit ammattia vastaavaa työtä, kun sarjan tuotanto on päättynyt?

- Niin. Että mitä olis?

- Siwassa olis kassan paikka, FilmTownissa myyjä,..

- Haloo, en kai mä nyt tollasia ota. Mä haluun sellasen työn, jossa saa olla esillä ja näkyvillä! Mä oon kuitenkin julkkis. Noi ei vastaa mun ammattia ja kokemusta.

- Ja mikäs se sun kokemus taas oli?

- BB-talo, Paratiisihotelli ja Viidakon tähtöset, et kuule on aika monipuolista. Sekä sisä- että ulkotiloista. Siinä on saanu panna parastaan. Mä oon niinku erikoistunu ihmissuhteisiin, en minkään tavaran myyjäksi.

- Pelkäänpä, etten voi sulle nyt kyllä oikein luvata mitään tän enempää. Että sun täytyy kyllä tässä ottaa vaan vastaan sitä mitä tarjotaan tai…

- Jumalauta! Tällasta tää on Suomessa. Koulutat ittes johonkin hommaan, näät vaivaa, teet duunia ja mikä on tulos? Ei oo muka enää ammattia vastaavaa työtä!

- Joo, ei oo. Formaatti muutti just Suomesta.

Kohti vedettömyyttä

Tämä pisuaari on täysin vedetön.

Olethan sinäkin täysin kädetön.

Näin käsiä ei tarvitse pestä myöskään toimenpiteen jälkeen.

 

Ja luontomutsi kiittää meitä kaikkia. En tiedä miten, mutta jotenkin kuitenkin. Pidetään näin yhdessä huolta tästä pallostamme. Pidäthän sinäkin huolta ”palloistasi”, mutta et sitten vedellä!

 

 

Ranskatar

Kyllä järkytti aamun uutinen Pariisista. Vaikka on kuinka entistä elämää SUPO:n agenttina, niin kyllä tuollainen silmitön tappaminen on ihan käsittämätöntä ja surullista. Jotenkin uutinen senkin takia kosketti, kun juuri torstaina Gösta tapasi tämän kauniin ranskattaren Angeletten Rennossa. Ilta ja yöhän olivat todella mieleenpainuvia. Ja painuihan siinä joku muutenkin jonnekin. Naiset sanoisivat ihanaa, mutta ainakin kavereille Gösta voisi todeta, että ihan ok. Paremmille kavereille voisi tosin kertoa, että ranskattaret on muuten ihan asiallisia, kaikin puolin.

 

Angelette asuu Pariisissa, mutta lähtee vasta huomenna Suomesta. Homma jäi vähän auki eli nyt ei oikein vielä voi sanoa tuleeko tuosta sen enempää eli johtaako a b:hen. Siitä huolimatta Göstalle tuli mieleen, että voisi soittaa vielä Angelettelle ja kysellä vähän fiiliksiä. Ties vaikka sillä olisi ollut joku tuttu siellä uhrina tai muuten lähellä tapahtumia. Nyt pitäisi vain löytää se numero jostain.

Rikollisten uudet ideat

Rikollisista tulee näköjään koko ajan yhä röyhkeämpiä. Uskalletaan tehdä asioita jopa julkisesti ja keskellä kirkasta päivää. Rikollista toimintaa tuodaan esille kuin mainostaen jotain tuotetta. Siinä nähdään jotain sankarillista ja hienoa. Edes poliisi ei enää pelota, kun mitään auktoriteetteja ei kunnioiteta. Tällainen on maailma, Suomi ja Turku.

Ei pari vuotta sitten olisi tullut kuuloonkaan, että valokuvausliikkeen edessä sellaisella standillä, jossa on isoja passikuvan kuvia, yllytetään ohikulkijoita tietomurtoon ja menemään netin kautta ”suoraan poliisin järjestelmään”! Ja Åbo Akademin kielellä puhutaan vieläpä ihan suoraan ”serverille menemisestä”. Huh huh.

 

 

Sotemme

Tai ranskalaisittain Je t’aime, aloitti Gösta sote-uudistuksen kuvailua kauniille ranskattarelle Rento-baarissa Turussa. Tapaus näytti miltei varmalle. Kielitaitoa pääsisi tänään näyttämään monella tavalla, vähäisen ranskan ja englannin lisäksi. Naista näytti kuitenkin politiikka aidosti kiinnostavan ja Gösta joutui kaivamaan siksi esille kaiken tietonsa tästä meidän kaikkien lempilapsesta.

Suurisilmäinen ranskatar kysyi kuka ja miten sitten lasketaan 10 vuoden päästä sen 3 mrd euron säästö? Göstan vastaus oli don’t know ja mieleen tuli, että ehkä sote tuleekin sanoista: sori, oletuksissa tiettyä epärealistisuutta. Mutta samassa hän muisti Erkin keskuspankin johtajan Liikasenkin todenneen, että sitten vaan samalla rahalla saa enemmän! Same money, but you got more with that! Ja kaikki johtuu siitä, että nyt asiat yksinkertaisesti organisoidaan paremmin kuin ennen ja maksetaan vähemmän palkkoja.

Ranskatar ihmetteli, miten ennen ei sitten ole Suomessa osattu organisoida. Gösta vakuutti, että on osattu kyllä, mutta nyt meillä on nämä uudet tablettikoneet ja muut tabut, joilla meiltä tää onnistuu. Lisäksi nyt eletään tällasessa 15/18-yhteiskunnassa.

 

Ranskatar kuunteli ja katsoi ihanilla silmillään Göstaa ja Göstalle jäi olo, että nainen vakuuttui. Nyt alkaisi olla aika siirtyä…

 

 

Se tavallinen tiistai

Voiko latteampaa päivää olla kuin tiistai? Pimeä, kylmä tai sateisen kolea, tuo harmaa varpunen.

 

Keskiviikko on sentään ”pikku-perjantai”, torstai on aina Toimintatorstai ja ”huomenna olis perjantai”. Ja perjantai on aina perjantai! Se on siinä! Lauantaina rennosti: shoppailua, ulkoilua, perheen kanssa, kisoihin,.. Sunnuntaina lepopäivänä löhöillään, kuljetaan hiihtämällä paikasta toiseen. Haahuillaan, metsäillään, ollaan metsätilassa, ehkä päästään jopa metsäyhteyteen. Ja sitten maanantai – viikon ensimmäinen päivä. Uutta kohden, tästä se alkaa!

 

Mutta entä tiistai? Kuin nimetön sormi tai ne varpaat, joilla ei ole mitään nimeä. Mutta joihin toisaalta sattuu niin hemmetisti, kun sopivasti napsahtaa pöydän jalkaan! Eli olen olemassa ja ehkä tänäänkin jotain tapahtuu. Ehkä minäkin olen tärkeä? Ehkä kuuden päivän viikko ei vain tunnu hyvältä?

Tupakalla Turussa

Marraskuun sateisen harmaa alkuyö Turussa.

Kaksi opiskelijatyttöä tupakalla kerrostalon ranskalaisella parvekkeella.

- Kaivataankohan me näitä vapaita ja huolettomia opiskeluaikoja kymmenen vuoden päästä, kun asutaan niissä jatkuvan remonttitarpeen omakotitaloissa Espoossa ja käydään töissä Hesan keskustassa? Ja kun kiirehditään töistä hakemaan lapsia, joita mulla on kaksi ja sulla kolme, juuri ennen päiväkodin sulkemista. Samalla muistaen, että miehellä on taas työmatka ja mun pitää hoitaa kaikki kotihommat ja harrastuksiin kuskaamiset nyt pari päivää yksin. Ja kun vituttaa, ettei taaskaan ole yhtään omaa aikaa.

- Ehkä. Ai, sun elämä on nyt huoletonta?

Tulit viereeni

Seison meren rannalla.

Yksin, hiljaa, paikallani katson kauas.

Jostain tulet viereeni, otat kädestä kiinni.

Katson sinuun, katsot minuun.

Puristat kädestäni ja hymyilet.

 

Sanot odottaneesi minua niin kauan.

Samoin. Olen iloinen, että vihdoin tulit.

 

Mennään.

Bloggaaja AA-kerhossa

- Moi, mä olen Niilo ja olen bloggaaja tai sanotaan nyt niin kuin se asia on: olen blogisti. Nisti kuin nisti.

- Hyvä Niilo. Kiitos kun kerroit kuka olet ja todella mukavaa, että sä pääsit tänne meidän ryhmään. Kertoisitko hiemaan lisää itsestäsi ja tosta sun taustastasi, miten susta tuli blogisti?

- No, kaikki alkoi ihan sellaisesta viattomasta jutusta kuin piirtäminen lapsena, ensin kotona ja sitten koulussa. Ala-asteella tutustuin melkein heti ainekirjoitukseen ja aluksi mun jutut oli aika lyhyitä, kokeilevia, ja sitä ajatusta joutui hakemaan. Mutta vähitellen kuvaan mukaan alkoi tulla yhä kovempia aineita. Tuli sarjakuvaa, faktaa ja sellaista. Kyllä te tiedätte.

- Niin.

- Sitä vaan alkoi kirjoittaa eri aiheista ja faktan ja perussarjiksen lisäksi kokeilin ihan alusta lähtein myös fiktiota ja huumoria. Ja tää huumorihan oli sitten se varsinainen juttu, johon mä sitten jäin koukkuun. Siitä vaan tuli niin hyvä fiilis. Sai välillä todella hyviä kiksejä, jotka saattoi kestää pitkäänkin. To be on a long road trip, you know. Usein käytin ja käytän vielä tätä ns. synteettistä huumoria, jossa yhdistellään eri asioita. Ja se, että mä liikuin sellasessa jengissä, joka myös harrasti paljon huumoria ja tuki mua siinä. Sitä vaan tunsi olevansa osa jotain suurempaa. Kaikilla oli koko ajan hauskaa.

Mutta mulle ei sitten vanhemmiten aikuisiällä enää riittänyt se, että heittää läppää vain jossain kahvipöydässä tai baaritiskillä, vaan mä halusin myös kirjoittaa. Ihan niin kuin olin tottunut jo siellä ala-asteella. No, tää mun ”ystäväpiiri” tietysti tuki omalla tavallaan mua tässä ja mahdollisti tän jatkumisen. Ne tietty halus olla mun kavereita, koska mulla oli aina joku vitsi. Ne tiesi, että multa aina saa, kun itsellä ei ole.

Siinä pahimmassa kirjoittamisen tarpeessa ja huumorin puutteessa mä sitten keksin, että voisin perustaa blogin. Ja niin mä sitten aloitin. Tätä on vaikea tunnustaa, mutta tää on karu totuus, niin epätoivoinen vaan olin. Aluksi se oli taas sellaista hakemista, mutta sitten vajosin tälle nykyiselle tasolle, enkä taida omin avuin selvitä. Oon yrittäny tästä eroon, mutta se ei vaan oikein onnistu. Mä tarviin ryhmää. Tää mun kai vaan pitää hyväksyä.

- Hyvä Niilo! Tosta se lähtee.

- Niin. Aina välillä on pitkiäkin kausia, jolloin mä en bloggaa ollenkaan, mutta sitten taas on vaan ihan pakko kirjoittaa jotain. En tiedä, mistä se halu vaan tulee. Se on sellaista pakottavaa tarvetta suoltaa jotain.

Nyt olen taas ollut jo kohta viikon ilman, kuivilla. En ole kirjoittanut yhtään juttua, enkä julkaisut. Vaikka voin mä sen tässä nyt suljetussa piirissä kertoa, että onhan mulla koneella paljonkin vielä erilaista aineistoa ja nimenomaan huumoria, jota en ole kehoituksesta huolimatta tuhonnut. Mutta olen piilottanut itseltäni avaimen. Salasana on nyt todella vaikeasti löydettävässä paikassa, enkä pääse siihen niin vain käsiksi, vaikka haluaisinkin. En tiedä olenko valmis näkemään sitä vaivaa.

 

No, ette kai te oikeasti uskonu, että mulla olis salasana kateissa?

 

 

Jalankulkija - kaasua!

 

No niin. Nyt on tuliterä automaatti-Volvo alla, enkä saletisti jää tähän Siwan parkkipaikalle homehtumaan, kun ostokset hoidettu. Ja JVG:llä kyllä täällä ratin takaa tarkenee. R siitä pykälään ja kimimäinen peruutus, tällä tavalla. Kiva ääni kuuluu näist renkaista. Kato ei sattunu kukaan olemaan takana. Sitten vaan D tuosta noin ja talla pohjaan.

 

Mitä? Mistä vitusta toi jalankulkija tohon ilmesty? No meitsi ei sen enempiä hiljennä se on selvää, vaikken ehkä ite vielä ookaan eilisen pöllyilyn jälkeen. Aa.  Se on joku vanha äijä. No kävelee vielä omin jaloin ja hyvin ehtii suojatien toiseen laitaan kun olen kohdalla.

 

Joo! Hei, nyt vähän iloisempaa ilmettä siellä. Kaikki hyvin! Auton ja sun jalan väliin jäi kuitenkin yli puoli metriä ja sä ehdit kävellä melkein jalkakäytävälle ja mä ehdin vielä himaan höyläämään mun tyttöystävää.

Meidän vuoro

Toivo on siinä, että lennonjohtotornissa on homma hanskassa.

 

Seuraavana Salo

”Ja saavumme Salon linja-autoasemalle. Jatkamme matkaa välittömästi.”

(On tää vaan niin pal kämänen paikka, ett enhän mää nyt millään voi vastuullisena kuljettajana tääl mun matkustajia alkaa seisottaa. Toi yksikin kaveri tosa vaikuttaa jo valmiiks niin masentuneelt, ett siihen päälle vielä viisikin minuuttia Salossa, niin on ihan valmista kauraa. Se olis samantien ajo Kunnallissairaalantielle ja osasto A1, kun saavutaan Turkuun. Mää en vaan voi ottaa sellast kontolleni.)

Somes hitti

- Ei tullu sitten mun videosta taaskaan somes hittiä.

- Niin, se on se pienen pieni ero, mikä erottaa sun videot ja todella jäätävät lohkasut. Kato kun sulla vaan tahtoo edelleen tulla tota some shittiä.

- Joo, mä tiedän. Kiitti, et sanoit. Toi oli mulle tosi tärkeetä. Täst on hyvä jatkaa eteenpäin, niinku mummo siel lumenessa.

Saletisti

-        Saletisti natsaa!

-        Kyllähän se näin vaan on. Salessa käy paljon todella hyviä ja seksikkäitä tyyppejä ja aika usein heidän kanssaan käy flaksi. Kannattaa yrittää, saletisti on aina varma valinta!

Lohikeitto

Istuessaan keittiössään ja katsoessaan siinä lämmintä lohikeittoa, saaristolaisleipää, jonka päällä viipale Falbygden 1878 extravahvaa juustoa ja miettiessään, että vettä vai maitoa ja päädyttyään veteen, Gösta toteaa, että aina tämä sellaiset kotiolot voittaa, jossa ei ole tätä kattausta pöydällä. Ja syöhän tänkin nyt ennen kuin selkäänsä ottaa ja sitä paitsi justhan mä otin selkääni treeneissä, tosin maksoin kyllä myös takaisin.

 

Keiton vähetessä tulee siinä vielä mieleen, että onkohan jollain joskus vitsit niin vähissä, että täytyy kertoa tällaisestakin episodista, jossa lohikeitossa oli savulohen lisäksi katkarapuja, perunaa, sipulia, porkkanaa, tilliä, 2 kalaliemikuutiota, mustapippuria ja tietty 2 dl 15% kermaa. Ai niin ja vettä. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin eihän se mitään saaristolaisleipää ollut, vaan Kajaanista tuotua tervaleipää. Ja sitten olis kympin uutiset.

Polku vie eteenpäin

On turha verrata itseään kehenkään toiseen. Varsinkaan eri-ikäiseen. Kaikki me kuljetaan polkua eteenpäin. Vanhempi vain on ehtinyt pidemmälle. Polku voi nousta ylös vuoren rinnettä. Alhaalla on paljon kasvillisuutta, vettä, lapsia, eläimiä, tekemistä, tapahtumia ja jänniä nopeita tilanteita. Ylhäällä puut vähenee, alkaa tuulla, maasto käy kivisemmäksi. On vähemmän virikkeitä. Paleltaa, ympärillä on vähemmän ihmisiä. Eikä kaikki halua tänne ylös. Joku tekee leirin sinne laaksoon ja pysyy siellä, kiertää polkuja siellä. Lapset ehkä juoksee tätä polkua ylös, kun tulevat vanhemmiksi.

Mutta vuoren huipulta näkee kauas. Näkee taaksepäin alas laaksoon ja näkee kauas taivaanrantaan, muille vuorille ja muihin maisemiin. Jossain on todella upeat laitumet ja vihreää. Menisikö sinne? Vai käännynkö tästä oikealle ja menen tämän vuoren toiselle puolelle? Siellä on kylä. Vuoren huipulla aika hetkeksi pysähtyy ja oma tilanne välähtää mielessä. Olen nyt tässä, olen hieman pienempi kuin kaikki tämä ympärillä. Voin vaikuttaa siihen, minne menen, mutta en siihen keitä kohtaan. Voin vaikuttaa siihenkin, mitä tapahtuu - vähän. Lopulta hyvin vähän.

Katson taivaanrantaa ja pilviä yläpuolellani. Vieläköhän tämä sumu jatkuu pitkään? Vai alkaako tuulla ja tulee jälleen uusi kova myrsky ja joudun etsimään suojaa? Tai ehkä tuuli puhaltaakin taivaan puhtaaksi ja alkaa lämmin auringon paiste? Vai onko se lämmintä? Jos sittenkin kylmenee, kun kirkastuu? Edes Foreca ei tiedä. Varmaa on kuitenkin se, että aurinko on tuolla jossain ja se paistaa taas kohta, joskus, meille, minulle. Ja valo tuo elämän.