keskiviikko 31. elokuuta 2016

maanantai 29. elokuuta 2016

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Harry



Dekkarin nimellä ei sinänsä ole väliä, kunhan etunimi vain on Harry. Mulle on sitten ihan sama, onko sukunimi Hole, Bosch tai Callahan. Ja jos nyt aivan välttämättä halutaan lapsia mukaan tarinaan, niin yksi teini-ikäinen tyttö riittää. Ja suhteen tulee olla sitten etäinen! Ai niin, viinaa sitten mukaan sen verran, että kuitenkin vielä pystyy ajamaan ja naimaan.

lauantai 27. elokuuta 2016

Kohtaamisia



Gösta miettii mielessään tätä lauantaita. Hän on kohdannut iltakuuteen mennessä kolme ihmistä ja koiran, joille on sanonut jotain. Kaupan kassalle tuli sanottua hei ja kiitos. Naapurin nuorelle rouvalle rappukäytävässä irtosi hei, tämän koiralle jaahas ja rattaissa olevalle pikkupojalle moi. Ei se puheen määrä vaan laatu. Ehkä kohtaaminen oli koiralle tärkeä.

perjantai 26. elokuuta 2016

Aloittelevalle bloggaajalle



Elikkäs, jos susta tuntuu, että nyt on täysin typerä, lapsellinen ja älytön juttu tulossa, niin se sitten julkaise. Näin mä olen tehnyt, eikä näistä jutuista kukaan sen enempää puhu tai missään levittele...

tiistai 23. elokuuta 2016

Asiaa tiistaina


Jos joku ärsyttää, niin se, ettei ketsuppipullosta voi tulla ketsuppia tasaisesti!
 

maanantai 22. elokuuta 2016

Intohimoa


 
Kyl mie näin tyttöjen kesken voin siul sannoo, että sitä Intoahan mie himoitsen.
 

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ihmisen elämänvaiheista


 
Alkuvaiheessa:

- Ruokavalio on vielä nestemäistä.

- No sinapithan sillä täällä..

- Sanoohan se jo: äti!

 
Keskivaiheella:

- Sen ruokavalio on nykyään aika nestemäistä.

- Ihan kun jollain olis tullu..

- Jotain vaimostansa mongertaa.

 
Loppupuolella:

- Ruokavalio on lähinnä nestemäistä.

- Vähän sillä toi stefa falskaa.

- Puhu jotain äidistä ja lähti ilmavoimiin tai niiku sanotaan vaihto hiippakuntaa.
 

Niele oikein


 
Intialaisen poliisin vatsasta poistettiin juuri 40 veistä. Oli kuulemma ollut hieman vatsavaivoja ja piti hakeutua ihan lääkäriin. Selityksenä tässä kaverin harrastus, harrastaa nielemistä. Harrastus on sinänsä ihan hyvä ja suotava, kunhan nielee muutakin ravintoa kuin rautaa. Esimerkiksi tuota kuvassa olevaa Kaskiksen hernekeittoa.
 

lauantai 20. elokuuta 2016

Säästöä ja nopeutta kaupassa käymiseen


 
Haluatko käydä kaupassa nopeasti ja tehdä vain välttämättömimmät ostokset? Mene kauppaan hirveässä kusihädässä.
 

perjantai 19. elokuuta 2016

Talousasiaa


 
Mieti vielä kannattaako aamulla miettiä, miksi laskun tulo kestää? Tai onkohan ne unohtaneet koko jutun? Se näet tulee varmasti iltapäivällä kotiisi. Paperilla tai sähköisesti.
 

torstai 18. elokuuta 2016

Kuuntele hyvin


 
- Kesäloma loppu ja taas töihin. Ja heti se loputon asiakkaiden valittamisen kuuntelu! Kun se johto oli liian lyhyt, ruuvi puuttui, takalevy hajos käteen ja missä täällä yleensä voi parkkeerata! Hitto mä en millään jaksais taas vaan nöyränä kuunnella ja hymyillä!!

- Hanki Spotify Premium! Sillä voi kuunnella mitä tahansa!
 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Salaattia pöytään


 
Jos siis et halua, että ruokasi valmistuu turhan nopeasti, vaan ehdit siinä sivussa maistella Kentucky Gentleman viskiä, tee oheinen salaatti. Aineksia taisi olla:

- capris

- punasipuli

- pehtoorin salaatti

- kananmuna

- kurkku ja suolakurkku

- tomaatti

- pekoni

- basilika
 
Ja kastikkeena käytämme ihan Felixin kreikkalaista. Saattaa olla hyvää. Vielä en ole uskaltanut maistaa.
 

tiistai 16. elokuuta 2016

Evoluutiosta


 
Niinhän sitä sanotaan ja tiedetään, että ihminen on tullu apinasta. Mutta kyllä tiedän myös tapauksia, jossa ihmisestä on tullut pelkkä lammas tai ihan hirvee kotka.
 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Luomisen tuskasta - huomisen ruskasta


 
Katson blogiani ja huomaan,

tuon tunteen Epäilevän Tuomaan.

Kun kesäkuussa,

oli sanat suussa.

Lensi läppä,

tuo ilon ensi häppä (Tä?)

Nyt on elokuu,

eikä mistään mitään tuu.

Juutun vain outoon runostoon,

kuin Saarioinen suolistoon.
 
- Niin otsikossa oli lupausta vielä jostain ruskasta.. En näe sitä täällä. Että mistä nyt lopulta on kyse?
 

lauantai 13. elokuuta 2016

Lisätty todellisuus


 
Pokemón Go:ssa käytetään ns. lisättyä todellisuutta. Todelliseen näkymään on lisätty uusia hahmoja ja tietoja. Kyseessä ei varsinaisesti oli mikään uusi keksintö. Kautta aikain esim. firmat on lisänneet todellisiin näkymiinsä hieman optimismia tai pitkän baari-illan jälkeen kotona on lisätty kertomukseen hieman vaarattomia hahmoja ja poistettu taas vaaralliset.
 

Taloudesta


 
Laman aikana taloutta on todella vaikea saada kuntoon. Nousukautena se on miltei mahdotonta.
 

perjantai 12. elokuuta 2016

Jokaisella jotain


 
- Vanhat opiskelukaverit on menestyny todella hyvin. On hulppeita taloja, veneitä, autoja, sijoituksia, rikkautta ja rakkautta. Kaikkea sitä, mitä mulla ei ole.. Onko nenäliinaa?
- Tossa. No mut onhan sullakin varmaan jotain mitä niillä ei ole?
- Totta! Jokaisella on jotain. Onhan mulla velkaa!
 

torstai 11. elokuuta 2016

Parisuhteen kolmoisteoria


 
1. Pariskunnan erotessa lyhyeksikin aikaa, kaivaa paikalleen jäänyt alle kolmessa sekunnissa puhelimen esille. Usein myös pois lähtevä tekee samoin. Pätee myös tilanteisiin, joissa kumpikin poistuu omiin suuntiinsa tai himoihinsa.
 
2. Pariskunta pystyy olemaan keskenään maksimissaan kolme minuuttia vain puhuen tai nauttien toistensa seurasta. Sen jälkeen jompikumpi tai molemmat hamuaa puhelinta mukaan parisuhteeseen.
 
3. Parisuhteessa voidaan olla kolme päivää tai jopa kolme viikkoa erossa toisesta ilman, että toista mitenkään ylen määrin kaivataan tai itketään, mutta vain korkeintaan kolme tuntia ilman puhelinta. Tämän jälkeen alkavat vieroitusoireet, joihin lyhytaikaisesti saattaa auttaa lause: ”Se latautuu vielä.”
 

tiistai 9. elokuuta 2016

Yhteys


 
Ei baariin mennä oluen tai siiderin janon takia.
Sinne mennään yhteyden takia.

Ei älypuhelinta pidetä tiukasti kädessä 24/7 sen takia, että se tuntuu niin ihanalta esineeltä.
Sitä pidetään kädessä yhteyden takia.

Mutta kun se yhteys pätkii välillä.
 

sunnuntai 7. elokuuta 2016

perjantai 5. elokuuta 2016

Miksi vääntää vitsiä, kun on hyviäkin juttuja?


 
Deittipalstoilta poimittua:

- ”Vain rohkea uskaltaa kaivata syliin turvaan.”

- ”Elämä on ihanaa. Haluan vain löytää jonkun, jonka kanssa jakaa se.”

- Yksinäisyydestä (toistaiseksi julkaisematon): ”Et saa vappuna simaa, munkeista puhumattakaan.”
 

torstai 4. elokuuta 2016

Tukeasi tarvitaan


 
Hei sinä feissaaja, joka samalla jahtaat siinä kävellessä Pokemoneja! Oletko miettinyt saisiko heistä innokkaita kuukausilahjoittajia?
 

tiistai 2. elokuuta 2016

Tinder yllättää jälleen


 
Ainakin tällaiselle tavalliselle kaverille Tinderin maailma on kyllä aika arvoituksellinen. Ja ennen kaikkea sen käyttämä symbolikieli. Sitä kysyy vaan huuli pyöreänä: miksi? When  I receive new message – display a toast. Jälleen kerran joutuu kysymään tyhmiä. Miten paahtoleipä liittyy deittaamiseen? Okei, seksi ja ruoka liittyy sillai yhteen, mutta että…
 

maanantai 1. elokuuta 2016

Puhelinkoppi


 
Facebook-sivulta: ”Tykkää, jos olet soittanut puhelinkopista.” Olen kyllä. Muistan hyvin sen kerran. Se oli sellainen englantilainen, punainen. Muistan jopa lauseen, jonka sanoin:

- Terve, soitan siitä puhelinkopista, joka teillä oli Tori.fi:ssä…