Aihehan on niin
tavallinen, kulunut ja jokapäiväinen, että siihen on vaikea sanoa mitään uutta.
Puhumme siitä jatkuvasti, mutta muutosta ei tahdo vaan tulla. Yritän kuitenkin
nyt kaivaa tähän jotain uutta näkökulmaa. En väitä, että olisin itsekään tässä
mikään mestari, mutta jollet itse osaa, opasta muita.
Jouluna voi ensinnäkin
säästää ostamalla vaikka vain vähemmän lahjoja. Toinen säästökohde on itse
tekeminen. Kivat pikku joulukoristeet voit väsätä vaikka vanhoista
villasukista. Itse tekeminen on myös virkistävää. Saa toteuttaa itseään ja
luoda. Tämä antaa iloa ja energiaa. Toisaalta ihan kaiken tekeminen on
ristiriidassa kolmannen jouluvinkin kanssa, joka on: itsen säästäminen. Säästä
itseäsi jouluna. Peace and joy. Joulun sanomakin liittyy tähän.
Osa ehkä huomasi, että otsikkoon liittyy pikkuinen sanaleikki. Mutta se siis tarkoittaa säästämistä nimenomaan jouluna. Vähän samaa ajatusta kuin sanassa kesämieli. Joskus sitä tulee keksittyä tällaista ns. huumoria.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti