Ensin
valitset hänet satojen, tuhansien, miljoonien joukosta. Tuot kotiin ja mietit
pakkanen vai jääkaappi. Päädyt vielä pakkaseen. Siirrät sitten seuraavana
päivänä jääkaappiin. Otat vihdoin aatonaaton iltapäivällä hänet huoneenlämpöön
ja huomaat: Mitä hittoa? Alle nolla? Odotat ja odotat. Lämpö nousee
kinkussakin. Työnnät vihdoin uuniin, vaikka vielä alle 10 sisältä. Säädät uunin
100 asteeseen. Kolme tuntia. Vaan kun ei. Menee viisi ja puoli tuntia. Säätelet
ja hilaat ”vähän ylöspäin”. Samalla huolestut hänen hyvinvoinnistaan. Vihdoin:
No nyt!
Otat
hänet taas raittiiseen ilmaan. Tuunaat ja kourrutat. Uudelleen uuniin. Otat
pois. Kello 12 yöllä. Mietit mitens sitten? Ai niin parveke. Laitat sinne yöksi
kuvun alle. Samalla tulee mieleen, että sehän tekee valtavasti vesihöyryä
tiiviiseen kupuun… Jätät silti partsille yöksi.
Aamulla
kello 7 haet ja kannat hänet kunnioittavasti pois ulkoilmasta ja huomaat, että
kupu ihan vetinen. Huolestut hänen hyvinvoinnistaan. Otat lautasen ja käärit
hänet folioon ja työnnät jääkaappiin. Vihdoin olet turvassa! Ole siellä nyt
ihan rauhassa, omassa huoneessa, isi menee vielä nukkumaan.
Mietit
onkohan jollain lievästi palvova asenne kinkkuun? Onkohan se kaikki työ, vaiva,
aika ja kiinteä kulu 20 euroa ollut kliimaksin väärti?
Tulee aattoilta. Otat
hänen jääkaapista. Siirrät leikkuulaudalle. Otat käteen terävän veitsen. Leikkaat
rennolla käden liikkeellä. Fiuuu – kinkku lattialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti