Lähtöportilla
seison. Olen jonossa ensimmäisenä, vai olenko? Vaihdan jalkaa ja huokaan:
”Koska se aukeaa?” Odotettu on jo aivan liian pitkään. Muutkin lähellä kyselee
samaa. Milloin?
Seisot
vierelläni. Tarjoat juotavaa. Olet rauhallinen. Luotan siihen, että olet ollut
tässä tilanteessa ennenkin. Tai yritän luottaa. Odottaminen on sinulle tuttua.
Minulle se on tuskaista. Miksei kukaan ilmoita, milloin ovi aukeaa? Kuinka
kauan tässä pitää seistä? Onko täällä edes istumapaikkaa missään? Voiko sinne
mennä, miten käy jonopaikan?
Hymyilet. Tai tulkitsen sen hymyksi. Ehkä tiedät
jotain mitä minä en tiedä. Vittu mua ärsyttää tää odotus ja epätietoisuus! Miksei
kehitetä sellaisia systeemejä, joissa ei tarttis odottaa? Vois vaan kävellä portista
läpi ja matka alkaisi.
Mutta kun ei. Pitää odottaa. Ehkä kaikki ei vaan ole
vielä valmista siellä toisella puolella. Taas hymyilet. Ärsyttää tollanen myhäily.
Vai pitäiskö mun luottaa, että tiedät?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti