Jalankulkija - kaasua!

 

No niin. Nyt on tuliterä automaatti-Volvo alla, enkä saletisti jää tähän Siwan parkkipaikalle homehtumaan, kun ostokset hoidettu. Ja JVG:llä kyllä täällä ratin takaa tarkenee. R siitä pykälään ja kimimäinen peruutus, tällä tavalla. Kiva ääni kuuluu näist renkaista. Kato ei sattunu kukaan olemaan takana. Sitten vaan D tuosta noin ja talla pohjaan.

 

Mitä? Mistä vitusta toi jalankulkija tohon ilmesty? No meitsi ei sen enempiä hiljennä se on selvää, vaikken ehkä ite vielä ookaan eilisen pöllyilyn jälkeen. Aa.  Se on joku vanha äijä. No kävelee vielä omin jaloin ja hyvin ehtii suojatien toiseen laitaan kun olen kohdalla.

 

Joo! Hei, nyt vähän iloisempaa ilmettä siellä. Kaikki hyvin! Auton ja sun jalan väliin jäi kuitenkin yli puoli metriä ja sä ehdit kävellä melkein jalkakäytävälle ja mä ehdin vielä himaan höyläämään mun tyttöystävää.

Meidän vuoro

Toivo on siinä, että lennonjohtotornissa on homma hanskassa.

 

Seuraavana Salo

”Ja saavumme Salon linja-autoasemalle. Jatkamme matkaa välittömästi.”

(On tää vaan niin pal kämänen paikka, ett enhän mää nyt millään voi vastuullisena kuljettajana tääl mun matkustajia alkaa seisottaa. Toi yksikin kaveri tosa vaikuttaa jo valmiiks niin masentuneelt, ett siihen päälle vielä viisikin minuuttia Salossa, niin on ihan valmista kauraa. Se olis samantien ajo Kunnallissairaalantielle ja osasto A1, kun saavutaan Turkuun. Mää en vaan voi ottaa sellast kontolleni.)

Somes hitti

- Ei tullu sitten mun videosta taaskaan somes hittiä.

- Niin, se on se pienen pieni ero, mikä erottaa sun videot ja todella jäätävät lohkasut. Kato kun sulla vaan tahtoo edelleen tulla tota some shittiä.

- Joo, mä tiedän. Kiitti, et sanoit. Toi oli mulle tosi tärkeetä. Täst on hyvä jatkaa eteenpäin, niinku mummo siel lumenessa.

Saletisti

-        Saletisti natsaa!

-        Kyllähän se näin vaan on. Salessa käy paljon todella hyviä ja seksikkäitä tyyppejä ja aika usein heidän kanssaan käy flaksi. Kannattaa yrittää, saletisti on aina varma valinta!

Lohikeitto

Istuessaan keittiössään ja katsoessaan siinä lämmintä lohikeittoa, saaristolaisleipää, jonka päällä viipale Falbygden 1878 extravahvaa juustoa ja miettiessään, että vettä vai maitoa ja päädyttyään veteen, Gösta toteaa, että aina tämä sellaiset kotiolot voittaa, jossa ei ole tätä kattausta pöydällä. Ja syöhän tänkin nyt ennen kuin selkäänsä ottaa ja sitä paitsi justhan mä otin selkääni treeneissä, tosin maksoin kyllä myös takaisin.

 

Keiton vähetessä tulee siinä vielä mieleen, että onkohan jollain joskus vitsit niin vähissä, että täytyy kertoa tällaisestakin episodista, jossa lohikeitossa oli savulohen lisäksi katkarapuja, perunaa, sipulia, porkkanaa, tilliä, 2 kalaliemikuutiota, mustapippuria ja tietty 2 dl 15% kermaa. Ai niin ja vettä. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin eihän se mitään saaristolaisleipää ollut, vaan Kajaanista tuotua tervaleipää. Ja sitten olis kympin uutiset.

Polku vie eteenpäin

On turha verrata itseään kehenkään toiseen. Varsinkaan eri-ikäiseen. Kaikki me kuljetaan polkua eteenpäin. Vanhempi vain on ehtinyt pidemmälle. Polku voi nousta ylös vuoren rinnettä. Alhaalla on paljon kasvillisuutta, vettä, lapsia, eläimiä, tekemistä, tapahtumia ja jänniä nopeita tilanteita. Ylhäällä puut vähenee, alkaa tuulla, maasto käy kivisemmäksi. On vähemmän virikkeitä. Paleltaa, ympärillä on vähemmän ihmisiä. Eikä kaikki halua tänne ylös. Joku tekee leirin sinne laaksoon ja pysyy siellä, kiertää polkuja siellä. Lapset ehkä juoksee tätä polkua ylös, kun tulevat vanhemmiksi.

Mutta vuoren huipulta näkee kauas. Näkee taaksepäin alas laaksoon ja näkee kauas taivaanrantaan, muille vuorille ja muihin maisemiin. Jossain on todella upeat laitumet ja vihreää. Menisikö sinne? Vai käännynkö tästä oikealle ja menen tämän vuoren toiselle puolelle? Siellä on kylä. Vuoren huipulla aika hetkeksi pysähtyy ja oma tilanne välähtää mielessä. Olen nyt tässä, olen hieman pienempi kuin kaikki tämä ympärillä. Voin vaikuttaa siihen, minne menen, mutta en siihen keitä kohtaan. Voin vaikuttaa siihenkin, mitä tapahtuu - vähän. Lopulta hyvin vähän.

Katson taivaanrantaa ja pilviä yläpuolellani. Vieläköhän tämä sumu jatkuu pitkään? Vai alkaako tuulla ja tulee jälleen uusi kova myrsky ja joudun etsimään suojaa? Tai ehkä tuuli puhaltaakin taivaan puhtaaksi ja alkaa lämmin auringon paiste? Vai onko se lämmintä? Jos sittenkin kylmenee, kun kirkastuu? Edes Foreca ei tiedä. Varmaa on kuitenkin se, että aurinko on tuolla jossain ja se paistaa taas kohta, joskus, meille, minulle. Ja valo tuo elämän.