Jengi on kyllä muuttunut
vuosi vuodelta nöyremmäksi ja alistuneemmaksi. Olisko se tää lama? mietti Gösta
eräänä iltapäivänä Hansakorttelissa jouluostoksillaan.
Ei enää kävellä selkä
suorana, katse eteenpäin, leuka pystyssä, luottaen tulevaan. Nyt ollaan
kumarassa ja kyyryssä, hartiat kasassa, käveltiin tai istuttiin. Päällä on
ikään kuin jatkuva nöyrä rukousasento, vaikka ilman mattoa.
Välillä tuntuu, että
ilokin on kadonnut. Koko ajan päällä vaan sellainen tarkkaavainen ja
huolestunut ilme. Ikään kuin ei oltaisi läsnä tässä ja nyt. Ja tätä nöyrää
kumartelua näkee ihan jatkuvasti kaikkialla. Bussissa, kahvilassa, leikkikentän
laidalla. Jossain vaiheessa Göstalla on käynyt myös mielessä liittyykö kännykät
jotenkin tähän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti